Oikeasti tuntui erittäin ihanalta että hän kysyi. Sydäntä lämmittävää, että he kokevat työni ja olemiseni niin hyväksi, että mielellään katselisivat liiaksi meikattua naamaani vielä toisenkin vuoden. Jes, olen onnistunut jossain.
En kuitenkaan tiedä, olisinko toista vuotta onnellinen tässä työssä. Minut on kasvatettu ja opetettu siihen, että elämässä on kiire eteenpäin, ja toinen vuosi "vain" tehden töitä Pariisissa tuntuu pysähtymiseltä. Toisaalta, jos en vielä keväälläkään tiedä mitä kohti haluan kiirehtiä, niin onko parempi palata vastentahtoisena Suomeen, aloittaa kaikki alusta uudessa kaupungissa ja opiskella jotain liibalaabaa, vai jatkaa jo rakennettua, hetkittäin epätodellistakin elämää Pariisissa?
Tulevaisuuteni suhteen olen ihan hukassa. Minun piti tulla tänne selvittämään, mitä elämältäni haluan, mutta Pariisi on pannut ajatukseni entistäkin enemmän sekaisin. Onneksi miettimisaikaa on edelleen hetki. Suomeen en tahtoisi (vielä kesällä) palata, kymmenen kuukautta maailmalla tuntuu ihan liian pieneltä ajalta. Miksei vielä voisi olla niin lapsi, että viikko oli yhtä kuin ikuisuus? On kuitenkin lohduttavaa tietää, että suhteen jatkaminen Pariisin kanssa voisi olla mahdollisuus. Että täältä ei ole pakko lähteä jossen halua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti