Back in Paris -valitettavasti

Äskettäin vietetyt kaksi viikkoa Suomessa lukeutuvat ehdottomasti yksiin elämäni parhaimmista. Päiviin sisältyi paljon ihania ihmisiä ja ikimuistoisia hetkiä, sekä paljon enemmän rakkautta kuin olin osannut odottaakaan. Nytkin hymyilyttää ajatella, kuinka moni ihminen minusta välittää, ja haluaa viettää aikaa seurassani, kuinka moni minut hyväksyy juuri omana vaikeana itsenäni. Olen kyllä aivan hurjan onnekas koko tuosta joukosta, toivoin että matkalaukkuni olisi pienen kerrostalon kokoinen, jotta saisin kaikki minulle tärkeät tänne mukaani.

Minä, Pukki, poro ja ....noh, isi.

Pariisiin paluu oli kuitenkin kaiken tuon menon ja meiningin jälkeen yllättävän vaikea. Moni tietänee sen tyhjyyden tunteen joka seuraa jotain hurjan hauskaa tapahtumaa? Sen, kun kaikki on ollut niin epätavallisen mahtavaa, ettei se normaali enää tunnukaan miltään, se tavallinen elämä ei vain oikein riitä.

Myös yksinäisyys on iskenyt aika vahvasti. Kun on ensin ollut kaksi viikkoa 24/7 jonkun seurassa (kotona pikkuveli piti uniseuraa!), tuntuu yhtäkkiä hurjan hankalalta täyttää tila yksin. Ei olekaan ketään kelle heittää kommenttia mikron pysähtyneestä kellosta tai kysyä mielipidettä asusta. Yksinolemisen hiljaisuus tuntuu täällä pikkuasunnossa hetkittäin aivan sietämättömän ahdistavalta, ja kaipaan sitä että ystävät ovat vain puhelinsoiton päässä (okei, ovat nytkin, mutta pikkaisen olisi kallista jatkuvasti rimpautella Suomeen.)

Toisaalta on hyvä taas päästä rauhoittumaan. Kotomaassa olin koko ajan menossa ja tulossa pää kolmantena jalkana, ja tapahtumia mahtui kahteen viikkoon kuukausien edestä. Niin huikeaa kuin se kaikki olikin, niin täysillä eläminen ja intensiivisesti joka hetkessä oleminen myös kuluttaa melkoisesti. Tuntuu  todellakin siltä, että tarvitsisin loman lomasta toipuakseni ja käsitelläkseni kaikki tapahtuneet asiat. Kertonee jotain, että ensimmäisen ranskavuorokauteni aikana nukuin 17 tuntia.

Jotain vikaa taitaa minussa olla, kun itketti palata Pariisiin. Tämän pitäisi olla unelmien täyttymys. Mutta tosiasia on, että täällä odotti kasa laskuja, sivuittain ranskantehtäviä sekä vinot pinot muita hoidettavia asioita. "To do"-lista on tulevina viikkoina piiiiiiiiitkä, ja mietin että missähän välissä sitä sitten nautiskelee.

Kaikesta huolimatta olen varma, että kun alkuväsymyksen saa koomattua pois ja arki lähtee taas rullaamaan, kaikesta tulee taas mahtavaa ja muistan, miten helppoa Pariisissa onkaan olla onnellinen.