Max it!

Olen aina väittnyt ettei maksimekko toimi jossei ole joko pitkä ja laiha, pieni ja hyvin siro, tai raskaana. Uhmasin kuitenkin tätä omaa mielipidettäni ja verhosin itseni Free'P'Starista eurolla löytämääni mustaan maksiin.

Myös valkoinen hörsylä mekon kanssa samasta paikasta eurolla. Ja huom! Minulla on ballerinat jalassa! Ei nää usein.

Tuota omaa mekkoani hieman keventää tuo helman pitsi, eikä asu ehkä niin paljon lyhennä kun nilkat vähän sieltä vilkkavat. Toimiiko vaiko eikö? Ihanan helppo ja vilpoisa tuommoinen mekko ainakin on!

Tukkaakaan ei voi muuten enää sanoa edes hyvällä tahdolla vaaleanpunaiseksi, vaan se on suht sinertävä. Piakkoin tulossa stooria siitä, miten tähän on päädytty.

Juhannus ja muut juhlat

On jännää, kuinka ulkomailla ollessa kaikki suomalaiset juhlat ja muut tapahtumat saavat ihan uudenlaisen merkityksen. Isänmaataan ja sen traditioita alkaa arvostaa aivan erilailla, kun ne eivät enää olekaan itsestäänselvyys tai "pakko". Kun yleensä linnanjuhlia on tullut seurattua ehkä hieman puolikkaalla silmällä, tuli tänä vuonna tapitettua tapahtuma ihan innoissaan alusta loppuun.


Vappu on aina ollut mielestäni melko tyhmä pakkojuhla, mutta tänävuonna tein kaikkeni jotta kaikki olisi edes etäisesti vähänniinkuin jos olisin sitä Suomessa viettänyt. Jos olisi ollut yliopistohaalarit ja valkolakki täällä, on varmaa että olisin ne vetäissyt päälleni. Ensimmäistä kertaa elämässäni tein perunasalaattia, munkkeja, simaa ja nakkeja, joita sitten nautiskeltiin ensin perheen kanssa, ja seuraavana päivänä skumpan kera darraisella vappupiknikillä.

Kaverilta pyydettiin suomituliaisena serppentiiniä!

Ikinä ei ole myöskään jääkiekko tai muukaan Suomen urheilumenestys kiinnostanut, mutta täällä ollessa oli pakko päästä katsomaan pronssipeli! Oli ihan hauska prosessi etsiä baari, joka näyttäisi pelin, ja jännittää sitä siiderin äärellä. Hauska muuten, miten tuli suomalaisten olemus sielläkin esille: joukkio suomalaisia oli katsomassa peliä, suurin osa kerääntyneenä samaan kulmaan, mutta kukaan ei puhunut toisilleen! Ainoa, mitä kukaan meillekään sanoi, oli että "ei käynyt hyvin ei". Nauratti ihan, kuvittelimme miten erilainen tilanne olisi ollut jos kyseessä olisi ollut ranskalaisia Suomessa!

Pelijännäilyä The Great Ganadien-pubissa, jossa oli muuten hitsin hyvännäköiset sapuskat!

Koulujenloppuviikonloppu meni vähän ohi, kun täällä koulut tosiaan vielä jatkuvat. Mutta ihmisten lakkiaiskuvia katsellessa kyllä tuli hieman haikeus, ja ikävä sitä ihanaa juhlatunnelmaa.

Kaikkein pahin on kuitenkin ollut Juhannus. Yleensä olen viettänyt juhannuksen perheeni kanssa, isäpuolen siskon mökillä. Teini-iän pakkopulla on viime vuosina alkanut maistua, ja tänä vuonna kyllä on ollut karvasta kun on pitänyt olla täällä. Rakastan juhannustunnelmaa, ja erityisesti Suomen luontoa tähän aikaan vuodesta! Kesä on siellä nyt kauneimmillaan, raastaa kun ei pääse siitä nauttimaan. Luultavasti tähän vaikuttaa sekin, että suomeen lähtö lähenee, ja malttamattomuus sekä ikävä kasvaa päivä päivältä.

Toivottavasti kaikilla oli aivan ihana juhannus, nautiskelkaa nyt niistä valoisista öistä ja järvistä ja metsistä, minunkin puolestani! Täällä kun ei oikein edes tunnu että olisi kesä, koska aurinko edelleen laskee kymmenen aikoihin. Niinkuin keväisin.

Lisäaikaa Pariisille

Pariisiaikaa olisi jäljellä hieman alle kuukausi. Mutta eipä sitä tule Suomessa kauaa vanhennuttua: palaan tänne jo reippa kuukauden finskailun jälkeen. Itseasiassa, eilen oli tasan 2 kuukautta siihen, että raahaan taas matkalaukkuni 7 kerrosta pieneen Pariisikämppääni.

Olen rakastunut Pariisiin. Täällä tuntuu ensimmäistä kertaa kodilta, siltä että kuuluu. Nyt on loksahtanut johonkin koloon. Kauanhan siinä kesti, että tänne kotiutui, mutta yhtäkkiä sitten huomasikin, että täällähän on ihan oikea elämä. Tuntee paikkoja, ihmisiä, tapoja. Tietää mistä lähteä hakemaan halpaa hiuslakkaa, mikä alle kahden euron viini on ihan juotavaa ja osaa neuvoa tietä. Matkalla lähikauppaan tulee tuttuja vastaan. Parasta oli, kun yksi päivä kävelin töistä kotiin, ja seitsämän minuutin matkaan meni joku päälle parikymmentä, kun tuli niin paljon vastaan ihmisiä keiden kanssa piti jäädä jutskailemaan. Miljoonakaupunki on ihanasti pienentynyt hallittavaksi kokonaisuudeksi, selviytyminen on vaivihkaisesti muuttunut elämiseksi.

Tuntuisi tyhmältä taas irrottautua, ja aloittaa kaiken rakentaminen alusta. Siksipä jäänkin tänne, ainakin jouluun asti. Jatkan samaan perheen kanssa, mikä on aivan maailman parasta: olen kiintynyt heihin kovin, tuo joukko on minun tukeni ja turvani täällä, vaikkeivat omaa merkitystään ehkä tiedäkään. Kun asiat toimii ja kaikki ovat tyytyväisiä, niin lienee joka osapuolelle helpotus jatkaa opitulla tavalla vielä hetki.

Yksi syy jäämiselle on myös se, etten tiedä, mitä muutakaan tekisin. Kevät herätti minussa ensimmäistä kertaa elämässä pienen opiskelumotivaation, mutta se lienee vielä vähän liian pieni jotta jaksaisin palata yliopiston penkkejä kuluttamaan. Kaipaan vielä vähän seikkailua, siipien kokeilua, mokailua ja kokemuksia, jotta jaksan sitten rauhoittua ja asettua jonnekkin: en halua käyttää toista vuotta istuen luennoilla haaveilemassa siitä jostain muusta, vihreämmästä ruohosta joka jossakin odottaa.

Näitä maisemia saa palata katselemaan, ihanaa <3

Hölöpötystä

Ei ole tullut pitkään aikaan tänne kirjoitettua mitään "oikeaa". (Mikä oikeastaan on oikeaa? Eikös jokainen bloggaaja saa blogissaan höpöttää ihan just sitä liibalaabaa mitä haluaa, vaikka menisikin vähän vierestä mistä blogissa yleensä puhutaan?). Nyt, tässä sängyn pohjalla maatessani ja niistäessäni kenkälaatikkoasuntoani täyteen pieniä nenäliinatuppoja, ajattelin, että voisin vihdoin kirjoittaa jotain fiksua. Kunnes tajusin, ettei minulla ole mitään kirjoitettavaa.

Elämässä ei ole tapahtunut mullistuksia. Arkea ei täällä ole, koska arki on kuin lomaa, ja ainoa rutiini on se muutama tunti duunia päivässä. Ja senkin viikottainen määrä ja ajankohta vaihtelee suhteellisen paljon. Jokainen päivä on erilaisuudessaan samanlainen, mikä on yhtäaikaa niin ihanaa ja rankkaa, vapauttavaa mutta kuluttavaa. Se saa viikot kulumaan hitaasti, mutta tekee vaikeaksi löytää aikaa asioille, jotka pitäisi hoitaa.

Täällä on rampannut vierasta vaika ketä. Ihanaa <3 Ja taas: tämäkin ihan kamalan rankkaa. Ei pääse elämään sitä rutiinitonta arkeaan, joutuu vähän enemmän tsemppaamaan koko ajan. Ja tietenkin, jos joku on täällä kylässä, häviää oma aika. Melkein kaksi viikkoa oli niin, etten pystynyt työmatkojen lisäksi osoittamaan hetkeäkään, kun olisin ollut yksin. Kuinka mahtavaa, että on aina joku, kenen kanssa ajatuksia jakaa. Ja kuinka ahdistavaa, kun ei pääse hetkeksikään pysähtymään ja vain olemaan, antamaan pohdinnoille tilaa sekä itsellensä aikaa tylsistyä.

Täällä oli pieni putkitukos, minkä ansiosta asuntoon tunki vettä enkä päässyt kahteen päivään kotona suihkuun. Ja kone tosiaan hajosi. Tai sen laturi. Myös kännykän laturin johto vetelee viimeisiään. Uutta en osta ennen kuin on ihan pakko. Tekniikka on siis selkeästi liittoutunut minua vastaan, näistä syistä ei ole myöskään mitään kuvia mitä voisin tänne heittää.

Mutta ostin kahvinkeittimen. Ja sain Dunkin Donutsin makukahveja neljä pakettia. Siinä minun viikkoni kohokohta.

Pipoiloa

Olen ollut muutaman viikon ilman konetta, ja siksi myös blogihiljaisuus. Postaan tänne nyt kirjoituksen jonka silloin ennen tietokoneeni onnettomuutta aloitin, vaikkei nyt enää ihan niin ajankohtainen olekaan! (Vaikka kyllä: edelleen täällä on pipokelejäkin. Mikä kesä muka???)

Jännä miten pieni asia -kuten pipo- voikin tehdä niin iloiseksi ihmisen!

Syksyllä olin aina ja kokoajan pipo päässä, oli päällä sitten mekko, housut, tai jätesäkki.

Rakas Gina Tricotin piponi kuitenkin koki väkivaltaisen kuoleman -r.i.p.- ja korvaajan sain hommattua vasta muutama kuukausi sitten (Guerrisolista eurolla!) Ja aih miten iloiseksi uusi pipo minut saikaan! Aina kun on vaan tarpeeksi viilakkaa, vetäisen piposen päähän, vaikka kaikki kaverit sitä taitavatkin inhota.

Bad hair dayn ja laiskojen aamujen pelastaja, i love uuuuuu.....!