Hirveesti vaan hiuskuvia, osa 2

Lisää ihania iLuuriselfieitä, ja höpötystä hiusten elämästä viime aikoina:

Jotta sain kaksivärisyyttä peittoon, heitin lilahtavan-pinkin päähän.

Ei kestänyt kauaa, ja edelleen violetti puski latvoista sinisenä.

Laitoin siis liilemman seoksen. (Mikähän juttu mulla on ollut tuommoisiin donitsinutturoihin??)

Kun se haalistui, oli vuorossa pinkki-violetti -raidoitettu pää. Kerrankin jaksoin vaivalla ja osioissa värjätä!

Kunnon My Little Pony-tukka! Tää oli iiiii-ha-hana <3

...ainakin niin kauan kun iloa kesti.

Väriä fressintämään laitoin erittäin laimennettu violetti, ja yhtäkkiä pää olikin melkein sininen.

Ja haalistuessaan tukka vaan jatkoi sinertymistään. Vähän puski liiloina raitoina ne osiot, jotka olivat olleet pinkkejä.

Joten, sininen tukka tuli ihan kuin vahingossa! Kauan mietin, että miksi violetti haalistuu siniseksi, kunnes hiffasin: hopeashampooni on ihan myrkynsinistä, ja aivan satavarmasti siis myös värjää. Varsinkin kun annan sen aika usein muhitella päässäni minuutin, pari.

Sun, I've missed u

On 6.7. Ja tänään, minä menen ensimmäistä kertaa koko kesänä ottamaan aurinkoa. Ylös on pompattu seitsämältä, ja hui kuinka kivaa onkaan miettiä auringonottovaatteita, leikata evääksi vesimeloneja ja kaivaa pölyttyneet aurinkolasit laatikosta. Homma on nimittäin niin, että täällä on ollut tosi, tosi huonot "kesä"kelit. Eisiis kesäkelejä ollenkaan. Ihan muutamaa alkukevään aurinkopäivää lukuunottamatta. En ole tainnut ikinä olla tässä vaiheessa kesää näin valkea! Ihan nolottaa näyttää vielä heinäkuussakin ihan kalkkunalta.

Mutta nyt se muuttuu. Koska minä pääsen aurinkoon. Mukaan tulee jo kertaalleen luettuja kirjoja ja muistivihko. Aion tehdä tästä päivästä parhaan mahdollisen tämän päivän.

Tsemppiä mittarimatoseni, tsemppiä.

Hirveesti vaan hiuskuvia

Hiusmuistelua huhti-toukokuulta:

Ennen synttäreitä värjäsin pinkillä, ja latvat voimakkaalla violetilla (joka sinertää kuvissa vähän liikaa).

Ei mennyt kahtakaan viikkoa kun väri oli ihan haalistunut ja latvat oikeasti siniset.

Koetin tasoittaa väriä heittämällä kokotukkaan lisää pinkkiä, mutta paistoihan se violetti latvoista vielä.

.....mutta haalistui aika kivaksi!

Aika pian, kun en keksinyt miten värjäisin, oli tukka aivan järkky: ei oikein minkään värinen, mutta silti monivärinen.

Näin nopsakkaan haalistuvan värin kanssa ei tule tylsää: koko tämä kavalkadi kerettiin käydä läpi kuudessa viikossa. Joku päivä piakkoin tulee toinen samanmoinen postaus, siitä että kuinka sitten päästiin siihen siniseen.

We're adults. When did that happen? And how do we make it stop?

Minusta tuntuu, että olen hiukka huono aikuinein. Oma sisäinen taso ja mielikuva itseni ikäisistä ei kohtaa. 21 kuulostaa kuitenkin jo melkoisen täysikasvuiselta. Ripari-ikäisenä ajatteli, että kakskymppisenä on saavuttanut vaikka mitä.Varsinkin sen varmuuden siitä, mitä elämältään ja itseltään haluaa. Luuli tähän ikään ehtiessään tietävänsä sen, että "mikä musta tulee isona". Kuvitteli, että tuolloin on jo löytänyt itsensä ja kutsumuksensa ja kaikki olisi helpompaa ja vähemmän tuskaista. Hahaha.

Ihan ei elämä mennyt niinkuin suunnitteli; kaksykkösenä edelleenkin etsin itseäni maailmalla, eikä koskaan ole ollut enemmän hukassa se, että minkähanlaista hommaa tehden sitä ehkämahdollisesti haluaisi elämäänsä viettää. Ensimmäistä kertaa ikinä minulla ei ole mitään intohimoa, paloa johonkin asiaan.

Olen myös tosi epäonnistunut kaikissa vastuullisissa aikuisten asioissa. Minulla on aina ollut joku, joka auttaa (lue: tekee puolestani) kotihommissa. Minusta on kauhean rankkaa ja varsinkin tylsää hoitaa taloutta. Vaikka talous -kuten tässä tapauksessa- olisikin noin kymmenen neliötä. Inhoan sotkua, mutta säännöllisiä päivän kestäviä suursiivouksia uuvuttavampaa ja vaivalloisempaa olisi laittaa asiat aina käytön jälkeen omille paikoilleen. Ei vain onnistu.

Tiskaustekniikkani oli surkea ennen kuin silloinen poikaystäväni hieman minua opetti. Nykyäänkin tiskaan silloin, kun ihan kaikki astiat ovat jo käytetty. Eli vain ja ainoastaan pakon edessä.

Pyykinpesu taas ei ole vieläkään minulle auennut. Siis, jos vaatteet lajittelee värin mukaan (onko harmaa musta vai valkoinen??), niin minkä ohjelman sitä silloin koneesta valitsee? Meidän koneessa kun ainakin ne ohjelmat menevät materiaalien mukaan. Mutta jos lajittelee materiaalin ja värin mukaan, ei saa kokonaisia koneellisia koskaan. Edes minun vaatevarastollani.

Olen tämän vuoden aikana onnistunut haalistamaan kaikki mustani, ihmeellisesti raidoittamaan kaikki farkkuni, haarmaannuttanut valkoiseni sekä kutistanut suurimman osan kuteistani, mutta myös vastapainoksi saanut joitain yksilöitä täydellisesti lörähtämään. Koneessa on pyörinyt mukana myös suuri määrä metrolippuja, kavereinaan lähes aina nenäliinoja ja jokunen kolikkokin joskus.

Paljon hauskempaa ja vähemmän stressaavaa oli, kun joku muu teki tämän(kin) puolestani. Ja propsit entiselle poikaystävälle: yhtään vaatettani hän ei vuoden yhteiselomme aikana pilannut. How do people do that??

Laskut ja Kelan kirjeet sekä muut vastaavat on minusta kiva hoitaa "myöhemmin", mikä käytännössä tarkoittaa sitä, että ne tulee tunkaistua ylälaatikkoon ja muistettua vasta kolmannen muistutuskirjeen jälkeen. Tai viidennen. (Tätä käytäntöä muuten en voi kenellekkään suositella.) Ei kai ylläri, että liittymä on tämän tästä kiinni eikä muutkaan asiat oikein hoidu. Ranskan "joo katsellaan sit vaikka ensiviikolla"-mentaliteetti ei ole asiaa kyllä ainakaan auttanut.

Mutta babysteps: olen oppinut laittamaan märän pyyhkeen mytyn sijasta roikkumaan. Käsilaukkuni on nykyään usein hyvin järkevä sisällöltään: lähes aina löytyy nenäliinaa, laastaria, kartta, vesipullo ja pientä välipalaa. Tyhjennän kauppakassit heti, enkä vasta kun pakasteet sulavat lattialle. Matkalla siis ollaan, vaikka aika pitkä tie taitaa edessä vielä häämöttää.

 Mutta oikeasti tämä ikä on ihan kiva. Kukaan ei odotakaan, että olisin vielä rutinoitunut kaikkiin tapoihin, joita mielestäni aikuisuuteen sisältyy.  Minun ikäisilläni on omat asunnot (okei, Pariisissa todnäk ei) ja niiden tuoma vapaus, mutta ei kuitenkaan vielä kauhean suurta huushollia jonka huolehtimisesta tarvitsisi huolehtia. Meillä on työ-/koulupaikka, enemmän tai vähemmän itse valitsemamme, muttei useimmilla kuitenkaan niin raastavaa tai vastuullista duunia ettei aikaa tai energiaa jäisi muulle elämälle ja nauttimisellekin. Harvemmalla on vielä perhettä, useimpien täytyy huolehtia vain omasta perseestä. On kivaa olla itsenäinen ja saada hoitaa asiat itse, mutta on silti myös mukavaa olla sen verran pieni, että ensimmäinen argumentti kaikissa päätöksissä on se, että mitähän äiti tästä ajattelee (tai oikeamminkin: ajattelisi).

On kivaa olla sen ikäinen, että voi vielä haaveilla tulevansa yksisarviseksi ja seota täysin Disneylandissa. Voi tanssia kadulla ja leikkiä tyrannosaurusta aamulenkillä. On mahdollista pitää hattaratukkaa ilman että joutuu murehtimaan uskottavuusongelmista. Voi nauttia ja kokeilla ääripäitä, kunnes se löytyy. Se oma juttu.

Ja samalla matkalla voi kuin vahingossa oppia heittämään ne vaatteet suoraan pyykkikoriin, sen sijaan että välissä on kaksi päivää lattialla läjäytymistä.

Being a person is getting too complicated. It's time to be a unicorn.